keskiviikko 19. syyskuuta 2007

PÄIVÄ 1 & 2

Noniin, mun painonpudotusurakka on käynnitstynyt.
Se ei kyllä alkanut niin kivuttomasti kuin kuvittelin, mutta anyway, ensiaskeleet on otettu!
Eilen siis lähdin hölkkälenkille ensimmäistä kertaa reiluun puoleen vuoteen. Pinnistellen sain otettua juoksuaskelia 20 minuutin ajan ja sen jälkeen jalat huusi semmoista hoosiannaa että vaihdoin tahdin reippaaseen kävelyyn. Voi että kävely tuntuikaan hyvältä juoksun jälkeen! Olisi ollut tietysti järkevää aloittaa ensin sillä kävelyllä, mutta halusin näyttää itselleni, että minulla on tahdonvoimaa.
Euforisen olon sijaan lenkin jälkeen tunsinkin siis vain järkyttävää kipua polvissa ja venytellessäni 50minuutin lenkin jälkeen olkkarini lattialla, tajusin, että ylipainoni on todellista! Se on oikeasti haitaksi terveydelleni.

Joka tapauksessa, tänään en silti luovuttanut, vaan lähdin iltapäivällä kävelylenkille vesisateesta huolimatta. Koska uuden kotikaupunkini johdosta maasto on vielä kovin vierasta, onnistuin eksymään! Mutta kävelylenkistä ei silti muodostunut liian pitkä vaan aika sopiva 75 minuutin taivallus. Ainoa ärsyttävä tekijä oli hankaavat kengät, jotka tekivät sata kipeää rakkulaa kantapäihini. Mutta sainpahan pomppia vesilätäköissä, sillä nämä kengät ovat vettäpitävät!
Huomenna on kuntosalin vuoro!

Ei kommentteja: